Jokainen yhteistyökumppani on ainutlaatuinen ja kumppaneiden tarpeet ovat yksilöllisiä. Siksi kuuntelemme mielellämme asiakkaan toiveita ja räätälöimme kumppanuussopimukset yrityksen tarpeisiin sopivaksi.
Me täällä Lakesidessa ymmärrämme, että toisen yrityksen tarpeet painottuvat näkyvyyteen ja golfareiden tavoittamiseen, toiselle yritykselle puolestaan monipuoliset pelimahdollisuutemme sekä asiakkaille ja yhteistyökumppaneille järjestettävät tapahtumat voivat sopia paremmin, mutta useimmiten kokonaisuus sisältää kaikkia näitä elementtejä. Löydämme varmasti juuri teidän tarpeisiinne parhaiten sopivan ratkaisun!
UUTTA KAUDELLA 2023!
Haluamme nostaa kumppaneitamme ja heidän palveluitaan entistä paremmin esille aloittamalla Viikon yhteistyökumppani -perinteen.
Esittelemme kumppaneitamme viikoittain koko golfkauden ajan toukokuusta lokakuun loppuun aina maanantaisin lähetettävällä uutiskirjeellä ja muulla näkyvyydellä. Toukokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin viikon yhteistyökumppani toimii myös Lakeside Golfin asiakkaille järjestettävän viikkokilpailun isäntänä.
Tavoitteenamme on tehdä kumppanuudesta mahdollisimman helppoa. Olemme mielellämme apuna näkyvyysmateriaalien suunnittelussa ja toteuttamisessa sekä mahdollisten pelituotteiden valinnassa.
Pelikauden käynnistyessä aloitamme myös Lakesiden omat kumppaniaamut!
Kumppaniaamuissa kokoonnutaan golfin ja aamupalan äärelle tutustumaan ja luomaan uusia kumppanuuksia. Jokaisessa kumppaniaamussa myös yksi kumppaneistamme pääsee esittäytymään.
Kerromme mielellämme erilaisista pelaamisen ja näkymisen vaihtoehdoista Lakeside Golfissa. Uusiakin tapoja toimia ja näkyä voidaan kehittää, joten ideoidaan yhdessä teidän yritystänne parhaiten palveleva kokonaisuus!
eetu.lumiala@lakesidegolf.fi
toimisto@lakesidegolf.fi
(03) 512 9500
Voit jättää yhteydenottopyynnön myös alla olevalla lomakkeella.