Lähtöajat Kilpailukalenteri Aloita Golf

Klubitoimikunta toivoo lisää osallistujia perjantaina 17.7. pidettäviin kesäjuhliin


Lakeside Golfin alkuaikoina klubin kesäjuhliin osallistui vuosittain noin 100 henkilöä, vaikka jäseniä oli tuolloin huomattavasti vähemmän. Toki silloin satsattiin paljon myös esiintyjiin.

Nyt klubitoimikunta pyrkii elvyttämään alkuaikojen kesäjuhlakulttuuria ja panostamaan tapahtumaan selvästi enemmän.

Kesäjuhlia varten on varattu iso, 100 hengen teltta. Pääesiintyjänä on kansainvälisestikin arvostettu mentalisti Viljo Haapamäki, jonka show on taatusti mykistävä – ja jo se itsessään on muutaman kymmenen euron arvoinen. Kun tähän ohjelmapakettiin lisätään lähinnä suomalaista pop- ja iskelmämusiikkia soittava duo sekä hyvä ruoka, on olemassa kaikki edellytykset mukavalle yhdessäololle.

Tiedämme, että kesällä monella on kaikenlaista menoa, mutta jos juhlat vain mitenkään sopivat aikatauluun, toivomme mahdollisimman pikaisia ilmoittautumisia. Näin ravintolamme osaa varautua kesäjuhliin parhaalla mahdollisella tavalla.

Juhliin kannattaa kutsua mukaan myös hyviä ystäviä, vaikka he eivät golfia pelaisikaan. Huomioithan myös, että Tampereelta on järjestetty tilaisuuteen yhteiskuljetus. Halukkaille on lisäksi mahdollisuus osallistua 9 reiän joukkuegolfkisaan.

Tämä kesäjuhla on klubitoimikunnalta rohkea kokeilu. Mikäli juhliin saadaan riittävästi väkeä ja osallistujien palaute on positiivista, tällaisia juhlia järjestetään jatkossakin.

Kesäjuhlien ohjelmaan voi tutustua tarkemmin Lakesiden kotisivuilla. Myös ilmoittautumiset hoituvat sitä kautta.

Klubitoimikunnan tehtävänä on lisätä jäsenistön yhteisöllisyyttä, ja mielestämme nämä kesäjuhlat tukevat juuri tätä tavoitetta.

Sydämellisesti tervetuloa!

Klubitoimikunta


Ilmoittaudu mukaan mukavaan iltaan alla olevasta linkistä!

17.07.2026 15:00 - 23:30

Lakesidelaisten kesäjuhlat järjestetään perjantaina 17.7.2026!

Klubitoimikunta

Ilmoittaudu

Tapahtumapaikka

Lakeside Golf