Lähtöajat Kilpailukalenteri Aloita Golf

Vapaaehtoiseksi M75 SM-lyöntipelikilpailuihin!

Meillä Lakesidessa on paljon kokemusta erilaisten kilpailutapahtumien järjestämisestä ja aiemmin järjestämämme onnistuneet kilpailut ovat vaikuttaneet siihen, että järjestettäväksemme on tänä vuonna myönnetty merkittäviä kansallisia kilpailuja. Kesäkuun alussa Järvenrannassa kisailivat juniorit ja nyt heinäkuussa pääsemme järjestämään 75-vuotiaiden seniorimiestenn lyöntipelin SM-kilpailuja.

M75-sarjan SM-lyöntipelikilpailut järjestetään Järvenrannassa ti-ke 12.-13.7.2022. Etsimme nyt vapaaehtoisia talkoolaisia!

Onnistuneen kilpailutapahtuman järjestäminen vaatii henkilökunnan lisäksi runsaasti vapaaehtoisten panosta. Toivommekin oman klubin jäsenten ja osakkaiden apua erityisesti forecaddie- ja tulospalvelutehtäviin.

Jokaista vapaaehtoista opastetaan työtehtäviin ja vaivanpalkaksi talkoolaiset palkitaan ruoalla ja talkooeväillä. Vapaaehtoisten ei tarvitse varata koko päivää työtehtäviin, vaan tuttuun tapaan muutamankin tunnin osallistumisesta on jo suuri apu!

Järjestämällä yhdessä onnistuneita kilpailutapahtumia annamme parhaan mahdollisen kuvan kotiklubistamme ja hienoista kentistämme. Meillä on hyvä maine kisajärjestäjänä ja siitä kannattaa pitää kiinni.


Ilmoitathan osallistumismahdollisuuksistasi oheisella lomakkeella tai suoraan toimistolle mahdollisimman pian. Kerrothan ilmoittautuessasi, mihin aikaan olisit käytettävissä.

Lämmin kiitos jo etukäteen kaikille vapaaehtoisille!