Lähtöajat Kilpailukalenteri Aloita Golf

Tervetuloa mukaan valvojatoimintaan!


Haluamme lisätä kaikkien pelaajien viihtyvyyttä kentillämme, ja olemme käynnistämässä entistä paremmin palvelevaa valvojatoimintaa.

Valvoja, tai millä nimellä häntä lakesidelaisittain tullaankaan kutsumaan, on pelaajien yhteistyökumppani, jonka tärkeimpänä tehtävänä on toimia pelaajien apuna. Tavoitteena on, että etikettiin ja pelinopeuteen liittyvä käytännöt lisäävät turvallisuutta ja viihtyvyyttä. Parhaiten se tapahtuu, kun pelaajat huomioivat kaikki muut kentällä olevat ja tekevät parhaansa sen eteen, että jokaisella on mahdollisuus nauttia pelistä.

Valvojan tehtävä on ennaltaehkäistä ruuhkien syntymistä ja varmistaa, että ryhmät etenevät riittävällä nopeudella. Valvoja huolehtii, ettei peli puuroudu täydellä kentällä. Jos ruuhkia siitä huolimatta syntyy, hän huolehtii, että kenttä saadaan uudelleen liikkeelle.

Etsimme nyt aktiivisia ja vastuuntuntoisia kenttävalvojia kiireisen golfsesonkimme ajaksi. Voisitko sinä olla käytettävissä?

Kenttävalvojat toimivat yhteistyössä Lakesiden henkilökunnan kanssa, ja lupaamme käyttää aikaa tehtäviin perehdyttämiseen. Kenenkään ei tarvitse sitoutua päivittäiseen valvontatyöhön, mutta tehtäviin oppiminen ja pelisilmän harjaannuttaminen vaativat yleensä sen verran aikaa, että ihan yksittäisten vuorojen takia tehtävään ei kannata ilmoittautua. Valvontatyö painottuu aamu- ja keskipäiviin, joten kun valvontatyö on tehty, ehtii saman päivän aikana usein itsekin pelaamaan. Valvojat toimivat ruoka- ja kahvipalkalla, mutta sen lisäksi valvontaporukalle järjestetään yhteinen peliretki ja muitakin muistamisia on luvassa.

Voit ilmoittautua mukaan valvojatoimintaan oheisella lomakkeella. Lomakkeella voit myös täsmentää ajankohtia, jolloin voisit olla käytettävissä.



Tervetuloa rohkeasti mukaan valvontatoimintaan. Kiitos avustasi jo etukäteen!