Edustuspelaajahakemukset 2025
Seuraa kansallisissa kilpailuissa edustavat pelaajat voivat hakea seuralta tukea kilpailumaksuihin. Aikuisikäisten sarjoissa korvaukseen oikeuttavia kilpailukiertueita ovat Finnish Tour, Mid Tour sekä Finnish Senior Tourin ikäkausisarjat.
Edustuspelaajaksi haetaan oheisella lomakkeella. Edustuspelaaja valitsee yhden kiertueen, jonka kilpailumaksuihin voi saada tukea kilpailutoimikunnan julkaiseman edustuspelaajien kulukorvauskäytännön mukaan. Hakemus tulee jättää viimeistään 31.1.2025. Kilpailutoimikunta tekee päätökset näiden hakemusten perusteella. Tämän jälkeen edustuspelaajaksi hakeutuminen tulevalle kaudelle ei ole enää mahdollista.
Edustuspelaamisen kustannusten korvaamisen edellytyksenä on, että pelaaja on Lakesiden jäsen ja hänellä on pelioikeus Lakesidessa kaudella 2025. Lisäksi pelaajan odotetaan osallistuvan kauden aikana Lakesidessa järjestettävien kilpailutapahtumien toimitsijatehtäviin tai kentänhoitotalkoisiin.
Juniori-ikäisten kilpailutoiminnan tukemisesta vastaa junioritoimikunta eli junioreiden kilpailutoiminnan korvauksia ei haeta tällä lomakkeella.