Lähtöajat Kilpailukalenteri Aloita Golf

Vapaaehtoiseksi junioreiden Future Tourille

Meillä Lakesidessa on paljon kokemusta erilaisten kilpailutapahtumien järjestämisestä ja aiemmin järjestämämme onnistuneet kilpailut ovat vaikuttaneet siihen, että järjestettäväksemme on tänä vuonna myönnetty merkittäviä kansallisia kilpailuja.

Junioreiden Future Tourin järjestetään keskiviikkona 8.6.2022. Etsimme nyt vapaaehtoisia talkoolaisia!

Onnistuneen kilpailutapahtuman järjestäminen vaatii henkilökunnan lisäksi runsaasti vapaaehtoisten panosta. Toivommekin oman klubin jäsenten ja osakkaiden apua erityisesti forecaddie- ja tulospalvelutehtäviin. Juniorikisoissa merkittävä rooli on myös pienimpien junnujen mukana kulkevilla pelinohjaajilla, joiden tehtävänä on huolehtia, että reitti on selvillä ja peliryhmä etenee kentän edellyttämässä tahdissa.

Jokaista vapaaehtoista opastetaan työtehtäviin ja vaivanpalkaksi talkoolaiset palkitaan ruoalla ja talkooeväillä. Vapaaehtoisten ei tarvitse varata koko päivää työtehtäviin, vaan tuttuun tapaan muutamankin tunnin osallistumisesta on jo suuri apu!


x {{ error }}

Täytä alla oleva lomake ja paina lähetä-nappia:

{{ survey.settings.thankYouMessage }} Kiitos, lomake on otettu onnistuneesti vastaan!